maanantai 7. lokakuuta 2013




                                                                                   Y-tunnus 2002327 -7

Nurmes elää – yrittäjyys luo elinvoimaa!



Ajatukset ohjaavat toimintaamme. Voimme suunnata ajatuksemme eri suuntiin; menneeseen, nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Voimme ajatella eri tavoilla; positiivisesti, negatiivisesti tai neutraalisti.
Viime viikolla juhlimme Pielispakari Oy:n 20- vuotisen yrittämisen ja yrityksen juhlapäivää.  1.10.1993 perustetun Pielispakari Oy:n jo yhden sukupolven mittainen yritystoiminta ansaitsi juhlansa. Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika ihmisen elämässä, yrityksen elinikänä se on erityisen kunnioitettava ikä, sillä vain noin kolme (3) prosenttia Suomen yrityksistä saavuttaa kahdenkymmenen vuoden iän! Jotain – ja aika montakin asiaa – on pitänyt tehdä oikein, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.
Erkki ja Eila Timonen ovat kumpikin osaltaan uurastaneet yrityksensä eteen ja tällä hetkellä noin 50 työllistävä yritys on kasvanut 30 m2:n autotalliyrityksestä 3000 m2:n valtakunnan tasollakin toimivaksi leipomoksi. Nurmeksessa on elämää, yrittäjyyttä ja sitä kautta työtä ja hyvinvointia. Yrittäjyys luo elinvoimaa.

Paljon onnea, Eila ja Erkki! 
 

Jaksamista ja yrittämisen iloa ja intoa tuleviin vuosiin!
Eila, Erkki ja Nurmeksen Yrittäjät ry:n lahjoittamat sinipaidat Y-aamukahveilla 7.10.2013.

 
Yhteen kokoontuminen on aloittamista. Yhdessä pysyminen on edistymistä.
Yhdessä työskenteleminen on menestystä.


On mahdotonta olla korostamatta yhteistyön voimaa. Ilman yhteistyökumppaneita – partnereita – meidän on vaikea ja jopa mahdoton toimia. Tällä hetkellä yrittäjiä huolestuttaa kuntien palvelujen uudelleen järjestelyt ja jo kauan puhuttanut kuntaliitosasiat.

Yrittäjille on tavallaan yhdentekevää, mistä yritysten tarvitsemat palvelut saadaan, kunhan ne vain ovat kustannustehokkaat ja saatavilla juuri silloin kun niitä tarvitaan. Sähköiset yhteydet ja toiminta tietysti auttavat matkojenkin takaa asioivia, mutta silloin mm. nettiyhteydet tulee olla tasalaatuisesti ja 24/7 toimivia! Yritystoiminta ei voi odottaa sähkö-, netti- tai puhelinlinjojen toimintakykyisyyttä eikä yritystoiminnassa tarvittavien palvelujen hakemista matkojen takaa, elleivät ne ole saatavissa ja mahdollisia toteuttaa toimivien nettiyhteyksien välityksellä.

Yritystoiminta tarvitsee toimivan toimintaympäristön, ja toimivuuteen vaikuttavat pääasiassa sekä valtion että kuntien edustajien päätökset. Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja eikä verotuloja. Suomen Yrittäjät ry:n sivuilta löydämme mielenkiintoisia tietoja erityisesti mikro- ja pienyrittäjyyden merkityksestä kansantaloudelle ja yhteiskunnalle.

'Suomessa on 322 232 yritystä (Tilastokeskuksen laskelma vuoden 2011 lopussa). Jos maa-, metsä- ja kalatalous jätetään pois, yrityksiä on 266 062. Niistä mikroyrityksiä eli alle 10 työntekijän yrityksiä on 247 785 eli 93,1 prosenttia. Pienyrityksiä (alle 50 työntekijää) on 15 175 (5,7 %), keskisuuria 2 479 (0,9 %) ja suuryrityksiä 623 (0,2 %).
Yritysten 350 miljardin euron liikevaihdosta yli puolet (51 %) syntyy pk-yrityksissä ja pk-sektorin osuus BKT:sta on reilu 40 prosenttia. Erityisesti pk-yritykset ovat lisänneet henkilöstöään viime vuosikymmenen puolivälistä. Uusista yrityksiin syntyneistä työpaikoista valtaosa on syntynyt pk-yrityksiin'. Lähde: http://www.yrittajat.fi/fi-FI/suomenyrittajat/yrittajyyssuomessa/

Jäsenyrittäjämme kuuuluvat Nurmeksen Yrittäjät ry:n. Nurmeksen Yrittäjät ry on Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n paikallisjärjestö ja Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry puolestaan Suomen Yrittäjät ry:n aluejärjestö. Yrittäjä tarvitsee yhteistyökumppaneita, ymmärtäjiä ja ystäviä ja niitä tarjoaa oma järjestö. Tähän joukkoon on hyvä kuulua!

Kuvassa vasemmalta: Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Matti Vuojärvi, HTM- tilintarkastaja Sulo Karhu, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Kai Iiskola ja toimitusjohtaja Erkki Timonen.
’Yrittäjä ja osa Yrittäjän Ystävistä’.
Kuva: Ella Kärki.

Lupsakkaa lokakuuta! 


YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA – YRITTÄJYYS KANTAA NURMESTA



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti